perjantai 30. syyskuuta 2011

Välimuistaminen Sny:ltä

Taisi olla jo tiistai, kun postilaatikosta löytyi Sny:n lähettämä väliyllätys. On vaan flunssa vienyt meikäläisen sohvan pohjalle, joten blogin päivittäminen on jäänyt.


Kirjekuoresta löytyi valkoinen pussukka, joka sisälsi neljä silmukkamerkkiä. Juuri minun makuuni sopivia, yksinkertaisia ja nättejä :) Vaikka langoissa välillä "erikoisemmat" kerät vetää puoleensa, kuitenkin myös kaikki simppelin kaunis viehättää silmää. Tässä vielä lähikuva:


Onkohan Sny:ni itse tehnyt nämä? :)

torstai 15. syyskuuta 2011

Synttäriyllätys

Tietenkin heti aamulla avasin Sny:ni lähettämän synttäriyllätyksen :) Ja olin aavistellutkin ihan oikein. Tänään pääsee siis nauttimaan suklaasta, sen lisäksi että leivoin eilen paholaisen piirakkaa ja mies on käynyt vielä tänään päivällä kotona tekemässä jotain herkkua jääkaappiin. Onneksi en ole laihdutuskuurilla :D

tiistai 13. syyskuuta 2011

Parin päivän piina

Tänään kaatosateen keskellä postilaatikosta löytyi iloinen yllätys, kirje Sny:ltä :) Sisälle päästyäni olin jo kiireesti avaamassa kuorta, kun huomasin mitä kirjeen taustapuolelle oli kirjoitettu:


Voihan himputti! :D Maltoin sitten pitää näppini erossa teipeistä ja tuossa vieressä tuo kuori nyt odottaa avaamista. Torstai olisi The Day. Mutta tottakai silti piti hypistellä kuorta ja jonkinlainen aavistus mulla on mitä sieltä voisi paljastua... Katsotaan sitten parin päivän päästä olinko oikeassa :)

Kiitos Sny tästä mysteeristä, lisää kiitoksia tulee sitten kun mysteeri ratkeaa :)

maanantai 5. syyskuuta 2011

Syyskuun Sny-paketti

Sain jo perjantaina syksyn ensimmäisen sny-paketin (jos ei oteta huomioon alkuyllätystä tuossa edellisessä postauksessa). Sny:ni on siis ollut hyvissä ajoin liikkeellä! :) Itse taas olen ollut nyt vähän hidas bloggaamaan...



Paketista löytyi Isot puikot, paksu lanka -kirja ja kaksi kerää röyhelöhuivilankaa harmaasävyisenä. Kirjassa oli monta mielenkiintoista mallia. Aika vähän olen paksuilla langoilla mitään tehnyt, mutta kiehtoisi kyllä tehdä, sillä niillä saa niin paljon helpommin ja nopeammin valmista. Ja talvihan on tulossa, joten... :)
Tuon Flamenco Floatingin tapaista huivilankaa olen jo kokeillutkin, tosin se lanka oli suurempisilmäistä verkkoa. Joten tavallaan tuttu mutta samalla myös uusi tuttavuus tämä lanka :) On kyllä niin helppoa ja nopeaa neuloa, että näistä keristä syntyy huivi tai kaksi varmaan aika äkkiä.